Luotettava kullan ostaja ja asiantunteva palvelu?

Mistä tietää että on luotettava kullan ostaja? Kullan ostajat mainostavat omia palveluitaan netissä ja sanomalehdissä, mutta on luonnollista miettiä mistä tietää että mainostava kullan ostaja on luotettava kullan ostaja. Suomessa on kullan myynti nykyään suhteellisen helppoa ja turvallista, tarkkana on syytä aina kuitenkin olla kultaa myytäessä ja myös kultaa ostaessa. Kullan myynti on yleensä kuluttajan myymää kultaa yritykselle, jolloin kultaa ostava yritys toimii kullan ostajana eikä kuluttajansuoja päde.

Erilaisten foorumeiden ja keskustelupalstojen seuraaminen voi olla mielenkiintoista, mutta niiden tietoarvoon kannattaa kuitenkin suhtautua varauksella; näissä voi olla alasta kuin alasta riippumatta yrityksien itseään kehumia arvioita ja kilpailijoita arvostelevia.

Kannattaa tutustua kultaa ostavan yrityksen nettisivuihin, kullan ostohintoihin ja on suositeltavaa myös soittaa kultaa ostavan yrityksen asiakaspalveluun. Näin voi saada oman kokonaiskäsityksen kultaa ostavasta yrityksestä, jonka jälkeen tehdä valinta minne kultaa myydä. Luotettava kullan ostaja pyytää aina kultaa myyvän täyttämään kullan myyntisopimuksen, josta käy ilmi kuka kullan myyjä on ja ovatko esineet varmasti kullan myyjän.

Postin kautta kultaa ostavat yritykset tarjoavat yleensä nettisivun kautta tilattavan kullan myyntipaketin. Tarkista että sivusto jolta olet tilaamassa on https:/ suojattu eli internetpalvelu käyttää SSL-suojausta. Lue lisää suojatuista sivustoista Viestintäviraston sivulta, klikkaa tästä.

Turvallisen kullan ostajan nettisivulla on aina myös GDPR-tietosuojaseloste. Tietosuoja turvaa oikeutesi henkilötietoja käsiteltäessä. Eli kun teet esim. kullan ostajan nettisivun kautta kullan myyntipaketin tilauksen lähetät samalla henkilökohtaisia tietojasi. Yrityksen tietosuojaselosteessa kerrotaan mihin yritys tietoja käyttää, kauanko tallettaa, miten voi ne voi poistaa heidän rekisteristään jne. Lue lisää tietosuojasta tästä.

luotettava kullan ostaja